maanantai 25. joulukuuta 2017

Hakemus hyväksytty!

Heipä hei, taas pitkästä aikaa! Tässä on hetkinen jo vierähtänyt edellisestä päivityksestä, ihan siitä yksinkertaisesta syystä johtuen, että mitään merkittävää ei ole tapahtunut. 

Edellisen päivityksen aikaan olimme juuri käyneet kuulemassa tulevat naapurimme, ja olimme menossa Omakotimessuille. Kävimme messuilla kyllä, mutta huomiomme meni samoihin aikoihin myös hieman muualle, kun toisen koiristamme lonkka meni sijoiltaan, ja se joutui leikkaukseen tästä johtuen. Loppu vuosi onkin nyt mennyt ressukan jalkaa kuntouttaessa, onneksi kuitenkin ihan lupaavin tuloksin. 

Messuilta jäi mieleen päällimmäisenä mieleen useiden eri valmistajien erilaiset lämpöpumppu- standit, joita tulikin kierreltyä ja haastateltua edustajia. Kaikki keskustelut kuitenkin tyssäsivät piirroksien puuttumiseen, mikä on tietenkin täysin ymmärrettävää, hankalahan edustajien oli meille sopivan kokoisia järjestelmiä miettiä, kun ei ollut vielä tarkempia tietoja tulevasta rakennuksesta!

 Kävimme myös kuuntelemassa esityksen eri lämpöpumppujen hyödyistä ja sudenkuopista, minkä lisäksi seurasimme Keittiömaailman esityksen nykypäivän keittiöistä. Varsinaisesti mitään uutta ja ihmeellistä emme saaneet messuilla vastaamme, mutta olihan siellä kuitenkin mielenkiintoista käydä! 

Tulevan tien kohta

Entä se hyväksytty hakemus sitten? 


No, vihdoinkin kuitenkin voimme iloksemme huokaista helpotuksesta, ja todeta, että suunnittelutarveratkaisuhakemus on mennyt kunnassamme hyväksytysti läpi! (Minkä johdosta olemmekin taas 600 e köyhempiä, heh :) ) Vihdoinkin edistystä asioiden suhteen! Ja mikä huikeinta, meidän itse, käsinpiirtämä asemapiirros kelpuutettiin! 

Tonttimme lohkominen on edelleen kesken, sillä Maanmittauslaitos ei ole voinut myöntää meille vielä lainhuutoa, sillä kaupassamme oli purkavaehto, mikäli emme saisi hyväksyttyä päätöstä suunnittelutarveratkaisun suhteen. Lohkominen käynnistyy automaattisesti sitten, kun olemme saaneet lainhuudon. Lainhuudon puolestaan saamme sitten, kun kuukauden valitusaika hakemuksemmme päätöksestä on mennyt umpeen, jolloin siitä tulee lainvoimainen. Tämän jälkeen meidän täytyy vielä hakea lainvoimaisuustodistus lähimmästä hallinto-oikeudesta. 

Tonttimme kaakkoon päin kuvattuna.

Mitä seuraavaksi?


Seuraavaksi täytyisi sitten taikoa paperit talostamme. Emme ole käyneet tontillamme muutamaan kuukauteen, ennen kuin tänään sitten päätimme lähteä käymään siellä, yhdessä miehen arkkitehdiksi opiskelevan sukulaisen kanssa, joka lupasi ihanasti auttaa meitä hieman alkuun tässä kaikessa.  
Tonttimme oli kertakaikkiaan upean näköinen myös talviasussaan, jollaisena sitä emme ole vielä aikaisemmin nähneetkään. Tuolla mieli lepää (Ja tämän kun muistaisi myös silloin, kun rakennusvaiheessa jokin asia menee keturalleen...)! Nyt olemmekin nähneet tonttimme kaikkina vuodenaikoina, ja yhtä vaikuttava se on joka kerta! Täytyy kyllä sanoa, että nyt innostus on alkanut jälleen nostaa päätään projektin suhteen, pitkään jatkuneen matalapainejakson jälkeen! 

Ensimmäinen "näkyvä asia", mitä tonttiimme liittyen pian tulee tapahtumaan, on tie perille saakka, jonka myyjä rakennuttaa lähiaikoina! Tämän lisäksi laitamme nykyisen asuntomme myyntiin tässä vuodenvaihteessa, mikä tuntuu kyllä todella haikealta ja oudolta, kun se ihan oikeasti alkaa olla viimeinkin ajankohtaista! No, vanhasta täytyy luopua, jotta uutta voi tulla tilalle, mutta kyllä se silti hassulta ajatukselta tuntuu, että ihan viimeinen joulu täällä. 

No, asiat lähtevät nyt toivon mukaan etenemään sitten nopeammalla tahdilla, täytyy vain yrittää pysyä kyydissä mukana! :) 

Tonttimme pohjoiseen päin kuvattuna.

2 kommenttia:

  1. Onnittelut! Siitä se lähtee etenemään :) Jään seurailemaan!
    -Susanna / Unelmista toteutukseen blogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kovasti jo polttelisi päästä tekemään ihan käytännössä jotakin! :)

      -Anna

      Poista