Lohkomisella tarkoitetaan määräalan erottamista omaksi kiinteistökseen emäkiinteistöstä. Lohkominen käynnistyy automaattisesti sen jälkeen, kun lainhuuto on tullut lainvoimaiseksi. Maanmittausalaitos myöntää lainhuudot, mistä pankkimme puolestamme ne haki. Maanmittaus tekee lohkomisen tässä meidän tapauksessamme, sillä tontin myi yksityinen henkilö. Mikäli tontin olisi myynyt kunta, kunta hoitaisi myös lohkomisen.
Lohkomisessa kuluu n. 6 kk, aina hakemuksen saapumisesta lopulliseen rekisteröintiin, sisältäen kuukauden valitusajan. Nopeuteen vaikuttaa luonnollisesti se, että kuinka paljon toimitusinsinöörillä on toimituksia samaan aikaan hoidettavana.
Lohkomiseen liittyvät asiat hoidetaan tulevalla tontilla tapahtuvassa toimituskokouksessa. Omistajien läsnäolo ei ole pakollista, mutta suositeltavaa. Samalla hoidetaan lohkomisen maastotyöt, joissa määritellään ennalta sovitut, tarkat rajat maastoon, ja ne merkitään rajamerkeillä.
Lohkomisen hinnaksi tulee meidän tapauksessamme 1 020 €.
(Lähteet:
Ei tuo nyt kovin kallis ole. Tuttava myös alkaa rakentamaan tässä kesää kohden. Mittauspalveluun tulee hänen ottaa vaan yhteyttä ensin, ja hieman tehdä selvityksiä. Mukava kun voi aina näitä kokemuksia lukea blogeista.
VastaaPoistahttps://www.prismarit.fi/