Parisuhteemme karvattomampi osapuoli (Se, joka täällä lähinnä tätä blogia myös päivitteleekin) keskittyy haaveiluissaan erityisesti pintakäsittelyyn ja sisustuksellisiin asioihin, siinä missä mies taas pohtii enemmän rakenteisiin ja talotekniikkaan liittyviä seikkoja. Tietystihän tilanne voisi olla myös toisinkin, mutta meillä se menee ihan jo siitä syystä luonnollisesti näin päin, että mies sattuu olemaan talotekniikkafirmassa töissä, sähköasentajana. Vaikkakin kirjoittaja itse jaksaakin aina joka välissä muistuttaa, että on käynyt jokunen vuosi sitten rakennusalaan tutustumassa pari kuukautta kestäneen kurssin verran, joka kattoi lyhyet maistiaiset muuraamisesta, pintakäsittelystä ja itse talonrakennuksesta. "Juu, ja olin jopa työharjoittelussa eräällä raksalla, joka oli silloin talojen perustusvaiheessa! Oli lokakuinen kylmä ja märkä kelikin, ja siellä vain mentiin..." Niin. Ja sitten kun kysytään, että mitä jäi mieleen? Tuota noin...Noh, ehkä olisi parempi joskus pitää vain suunsa kiinni :)
Joka tapauksessa, varsinkin kirjoittaja on erityisen innokkaasti halunnut käydä kiertelemässä rautakauppoja, ja suunnitella, miltä tuleva kotitalo voisi sitten valmiina näyttää. Ja kyllä tuo mieskin siellä ihan mielellään mukana on ollut, ei siinä mitään. Ideoita onkin näiden rautakauppa reissujen myötä alkanut kertymään roppakaupalla! On ollut todella mukava huomata, että meidän mieltymyksemme kohtaavat, ainakin vielä toistaiseksi, todella hyvin yksityiskohtienkin kanssa.
Konkreettisen rakennuspäiväkirjan lisäksi, blogiin tulee ilmestymään myös näin alkuvaiheessa Jos vain taivas olisi rajana- tyyppisiä julkaisuja, joissa esittelemme yhteisiä haavekuviamme tulevasta talostamme, joissa ei ole huomioitu sitä lopputuloksen kannalta erittäin oleellista tuotetta, nimittäin rahaa. Mielenkiintoista lopulta projektin päätyttyä katsella ja vertaila, kuinka paljon niistä haaveistaan on joutunut tosi tilanteessa sitten karsimaan, koska sellaista karsimista on takuuvarmasti vielä tiedossa, ihan kyllästymiseen asti.
Rautakaupalta mukaan tarttuneet värikartat, jotka miellyttivät kirjoittajan silmää eniten. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti