tiistai 12. kesäkuuta 2018

Tontin raivaus maapohjatutkimuksia varten

Aloitimme ensimmäistä kertaa tonttimme raivauksen 30.5.2018, jonka myötä myös julistimme  rakentamisen virallisesti alkaneeksi. Onhan projektin eteen toki jo tontin ostosta asti jotakin tehty, mutta tuosta päivämäärästä alkaen, tontilla alkoi viimeinkin tapahtua jotakin näkyvää toimintaa.

Ensimmäinen etappimme oli saada raivattua tontin rakennusala puuttomaksi, jotta maapohjatutkimukset saataisiin suoritettua, joiden ajankohta puolestaan oli 11.6. Meillä oli siis puolitoista viikkoa aikaa raivata suurin osa puista tontilta pois. Eihän siinä auttanut kuin tarttua tuumasta toimeen. Aika monta työtuntia tuli tontilla tuon puuhan parissa vietettyä,  yhteensä 89 h, mutta se kannatti! Saimme kuin saimmekin urakan hoidettua! Saimme onneksemme talkooavuksi läheisiämme, joille olemme äärimmäisen kiitollisia tästä hyvästä, ilman heitä tämä olisi ollut paljon hankalampaa! :)

Ennen ja jälkeen: Kotitien päästä, idästä länteen päin kuvattuna.
Ennen ja jälkeen: Tontin laidalta, etelälästä pohjoiseen päin kuvattuna.
Ennen ja jälkeen: Tontin alareunasta, lännestä itään päin kuvattuna.

Ennen ja jälkeen: Tontin laidalta, pohjoisesta etelään päin kuvattuna.

-Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti