torstai 14. kesäkuuta 2018

Maapohjatutkimukset, rakennusten sijainnit

Viime maanantaina, 11.6., tontillamme kävi Insinööritoimisto Tähtirannan väkeä suorittamassa maapohjatutkimuksia. Näihin tutkimuksiin projektissamme sisältyi:

Pohjatutkimukset

  • 5 kpl painokairausmentelmällä tehtyjä tutkimusreikiä talon kohdalta.
  • 2 kpl painokairausmentelmällä tehtyjä tutkimusreikiä autotallin kohdalta.
  • 1 kpl painokairausmentelmällä tehtyjä tutkimusreikiä pihasaunan kohdalta.
  • Pohjavesitutkimus silmäämäräisesti, sekä maanäytteiden avulla.
  • Maalajien arviointi silmämääräisesti, sekä maanäytteiden avulla.

Perustamistapalausunto

  • Ensisijainen perustamistapa rakennuksilla
  • Maanvaraiselle perustukselle esitetään sallittu pohjapaine, sekä mahdolliselle paalutusperustukselle arvioidaan paalupituus sekä maan leikkauslujuus.
  • Kannanotto routivuuteen, radoniin, tontin kuivatukseen ja putkitöihin. 

Pintavaaitus

  • Kartta-aineiston alkuvalmistelu
  • Rakennusalueen ympäristön pintavaaitusen ja aineiston editointi.

Tuloksia pitäisi selvitä kahden viikon kuluessa, jonka jälkeen olemme sitten taas jo viisaampia. Erityisesti meitä jännittää se, että kuinka suureksi korkeusero muodostuu tontin ylälaidalta alalaidalle. Tiesimme kyllä, että tonttimme sijaitsee loivassa rinteessä, mutta kaltevuus paljastui luultua jyrkemmäksi, kun olimme kaataneet puut. Mikäli ero on määrän X verran, voi olla, että suunnitelmamme heittävät häränpyllyä, ja joudumme vaihtamaan vielä lennosta tasamaantalon rinneratkaisuun, ja se ei ole se kaikkein toivottavin vaihtoehto, mutta eiköhän siitäkin kunnialla selvittäisi :)

Huomasimme myös tontilla tehtyjen kairausten perusteella, että talomme tulisi sijaitsemaan paljon alempana tontille, kuin mitä se mielikuvissamme on ollut, minkä lisäksi pihasaunammekin sijaitsee kuviteltua lähempänä taloa. Seuraavaksi täytyykin siis selvitellä, pystyykö sijoittelulle tekemään vielä jotakin pientä hienosäätöä.

Keppien kohdalla talon tämän hetkinen, oletettu sijainti.

Kepin kohdalla pihasaunan tämän hetkinen, oletettu sijainti.

Keppien kohdalla autotallin tämän hetkinen, oletettu sijainti.

-Anna

1 kommentti:

  1. Meillä korkeusero oli aika suuri, joten jouduimme muuttamaan suunnitelmia hieman. Nyt ollaan jo puolessa välissä talon rakennusta, jos niin voi sanoa. Kyllä tässä pitkä matka on menty eteenpäin, mutta vielä on tekemistä ennen kuin voimme muuttaa. https://www.northdrill.fi/northdrill/kairaustyot

    VastaaPoista